Yhteistyökumppanit

lauantai 27. toukokuuta 2017

Kodinhoitohuone vai pyykkitupa?

Kodinhoitohuoneesta tehdään usein oikea monitoimihuone. Sinne sijoitetaan pyykkihuolto, siivousvälineet, kuraeteinen, ja joskus myös saunan pukuhuone ja ompelupiste. Meillä kodari on jalostunut vuosien varrella siihen pisteeseen, että tässä uudessa talossa pyykkihuoltoa lukuunottamatta muut toiminteet on hajautettu ympäri taloa. Onkohan kyseessä siis enää kodari, vai pitäisikö sitä alkaa kutsumaan pyykkituvaksi? :)


Koska talossa on (ja varmasti tulee aina olemaan) koira/koiria, pitää kuraeteisen ehdottomasti olla erikseen ulko-oven välittömässä läheisyydessä ja poissa puhtaista pyykeistä, kuten meillä on ollutkin kaikissa edellisissä taloissa. Siitä olen kirjoittanut aiemmin täällä.

Aiemmin meillä on aina ollut siivousvälineet ja keskuspölynimurin letku kodinhoitohuoneessa, mutta tällä kertaa siivouskaappi siirtyy alakerran tekniseen tilaan. Imurinletku on näin lähempänä sisäänkäyntiä, jossa imuroinnin tarve (koiran karvanlähdön aikaan) on pahimmillaan jopa päivittäin.

Koska keittiövalinnassa mopo karkasi vähän käsistä (voit lukea siitä täältä ja täältä), päätimme kodarin suunnitelussa kompensoida rakennusbudjettiamme toiseen suuntaan. Emme siis lähteneet suunniteelemaan kalusteita Poggenpohlin materiaaleilla vaan valitsimme ne Keittiömaailman Ala Carte mallistosta. Koska Keittiömaailmalla ja Poggenpohlilla on yhteismyymälä Espoossa, saimme suunnittelun saman katon alta. 

Kodarin pohja oli erittäin simppeli ja speksejä oli vain yksi, työtason alle pyykkikorit vetolaatikoihin, jotta ne voi lajitella valmiiksi oikein pesuohjelman mukaan. 

Ovi tulee kuvasta poiketen vasenkätisenä ja vasemmalle
 seinälle ei tule lainkaan kaapistoja

Tämä toive osoittautui kilpailijoille mahdottomaksi toteuttaa ja meille yritettiin tarjota jos jonkinmoista kompromissia. Emme ehdottomasti halunneet (tai siis minä en halunnut) normaalisti sivulle aukeavaa ovea minkäänlaisilla koreilla enkä myöskään kippikaappia korkealla korilla, sillä silloin pyykit olisi voinut lajitella vain kahteen "pesuryhmään".


Kuva: hahle.fi

Kuva: hafele.com



Jälleen suunnittelijamme Kadi ylitti odotuksemme :) Toisella tapaamisellamme hän oli taikonut juurikin sellaiset pyykkilaatikot mitä toivoin. Kaksi vetolaatikkoa päällekkäin, korit joissa ilma kiertää eikä pyykit jää vahingossakaan kiskojen väliin. Kyseisiä koreja tulee 4 kappaletta pesukoneen ja kuivausrummun vasemmalle puolelle.


Kuvat: hahle.fi

Tasoksi tulee harmaa laminaatti. Värin päätän lopullisesti vasta sen jälkeen kun näen mikä tulee olemaan betonilattian lopullinen väri. Tumma harmaa olisi vaihteeksi kiva, mutta pyykeistä lähtevä pöly näkyisi tason päällä helpommin ja sitä pitäisi olla pyyhkimässä varmaan päivittäin, siksi luultavasti tulen päätymään vaalean harmaaseen :)


Altaaksi valikoitui Franken Box - BXX 210-40 TL
kuva täältä


Pyykin kuivaukselle on varattu kokonainen seinä. Sinne tulee niin riittävästi kuvan RuckZuck haitareita, että voin vihdoinkin luopua vanhasta kokoontaitettavasta "hätävara" pyykkitelinehirviöstä, joka aina välillä kaivetaan kaunistamaan olohuonetta, kun emäntä päättää pyykätä useamman koneen samana päivänä.
Kuva täältä

Kuva Jan Tuomisto
Vedintä emme ole vielä lopullisesti päättäneet, joko se on leveä listavedin tai vähän kapeampi kantikas reelinkivedin, alumiinisena tai rosterisena.  Hanaa myöskään emme ole vielä valinneet.

Edelliseen talon ostimme uuden (Siemens iQ 800) pyykinpesukoneen sekä kuivausrummun. Koska koneet ovat vain vajaat 4 vuotta vanhat ja olemme olleet niihin erittäin tyytväisiä, päätimme ettemme tarvitse uusia... lasketaanko tämä säästöksi? :)  

8 kommenttia:

  1. Käytännöllisen oloisia ratkaisuja. Peukku myös sille, että pysyy päätöksessään, vaikka tilalle yritetään tuputtaa mitä tahansa. Yleensä se myöhemmin kaduttaa! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nyt kun ollaan rakentamassa sitä viimeistä taloa, ei haluaisi tehdä lainkaan kompromisseja...

      Poista
  2. Riittääkö 4 vetolaatikkoa pyykeille? Esim. lakana ja pyyhepyykit vie tosi paljon tilaa vs. perusvaatteet.

    Sama juttu meillä eli tasoksi ihan laminaattia ja sävyn päätän vasta kun lattian sävy selvä.

    Meidän perheessä tulee märkää hikipyykkiä harrastuksista. Itsestä tuntuu inhottavalta tunkea omat märät treenikamat suoraan pyykkikaappiin vaikka olisikin korit, mieluusti ne pitäisi ilmavasti kuivattaa jos ei voi heti pestä.

    Aloinkin miettiä omaa khh suunnitelmaa, sitä pitää varmaan vielä vähän fiilata.

    http://betonielementtitalo.blogspot.fi/search/label/Kodinhoitohuone

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli aiemmin kolme isoa koria ja ne riitti hyvin, nyt on yksi enemmän :)
      Lakanat pesen yleensä heti kun vaihdan ne, tai nythän niille on oma kori.
      Treenikamat meillä on tapana pestä myös heti käytön jälkeen (pikaohjelma 15 min). Märkiä/kosteita vaatteita ei laiteta koskaan pyykkikoriin, levitellään mielummin vaikka kodarin lattialle jos ei jostain syystä kerkeä pestä heti.

      Ja jos tuntuu ettei kaappitila tule riittämään, vastapäiselle seinälle kyllä mahtuu kaappi, tai kaksi ja pyykin kuivatustilaa jää siti useita seinämetrejä :)

      Poista
  3. Hyvännäköinen suunnitelma ja kiva kun pystyy pyhittämään yhden huoneen pyykinpesulle.

    Meillä oli vanhassa kodissa 4 pyykkikoria ja samoin tulee nyt. Riittää 4 hengen lapsiperheessä. Yhdestä täydestä korista tulee sopivasti täysi koneellinen, on minusta just täydellinen systeemi. Minä taas tykkään kahdesta kaapinovesta jotka saa yhtäaikaa auki ja sitten työnnettyä oikeanvärisen pyykin oikeaan koriin. Toimii ehkä paremmin lasten kanssa, jotka muuten tunkisivat kaikki pyykit väristä huolimatta ensimmäiseen avaamaansa vetolaatikkoon 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Uskon myös, että neljä koria riittää ja onneksi teinitkin osaa lajitella pyykit :)
      Vetolaatikkoajatus taisi alunperin syntyä siitä, kun mietin miten kaapinovet avautuisivat. Molemmat vasenkätisinä, jolloin korista olisi helppo siirtää pyykit koneeseen, mutta ehkä vähän hassusti jos pitäisi "etsiä" oikeaa koria. Tai jos toinen olisi vasen- ja toinen oikeakätinen, voisi molemmat kaapit avata samalla, mutta konetta lähempi kaapinovi olisi "tiellä" kun pyykkiä laittaa koneeseen...
      No, aika näyttää toimiiko, ja ainahan vetolaatikot voi vaihtaa oveksi :)

      Poista
  4. Itse olen myös ajatellut, että khh on (puhtaiden) pyykkien käsittelyyn eikä rapaisten koirien ja lasten riisuma-/pesupaikka. Olen pähkäillyt arkieteisen ja eteisen yhteyteen liukuovella erotettavan kuraeteisen/teknisen tilan/vaatehuoneen välillä ja päätynyt jälkimmäiseen. Siellä olisi tarkoitus säilöä kausivaatteita ja urheilukamppeita yms. mikäli niitä joskus lapsilla tulee muutakin kuin voimistelupuku :D Mutta siellä saisi kuivattaa koirien pyyhkeet ja lasten märät vaattet rättipatterilla ja ovi piilottaisi näyn taakseen. Melkeinpä jokainen talomyyjä on yrittänyt käännyttää minua, ja vakuuttanut, että kyllä se kurasyöppö khh oven edessä riittää, "ja onhan siinä kph vieressä jos kovin likaisia ovat". Grrr, kun en halua niin en halua!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurasyöppö oven edessä on varmaan epäkäytännöllisin keksintö, ainakin minun mielestäni :) Meillä yksikään koira ei ole koskaan tykännyt pesusta kuralenkin jälkeen ja kuraeteisessäkin ne ovat aina painautuneet seinää vasten. Mitenkäs siinä peset ilman että ovi kastuu... ja vaikka yrität olla kuinka nopea ja tarkka kuivaamisessa, aina loppuravistuksesta pisarat lentävät pitkin seiniä, ja tässä tapauksessa pitkin ovea. Erillinen kuraeteinen on vaan niin parasta, eikä se vie kun pari neliötä :)

      Poista